Merikarhut

Nyt kun onni ei oikein ole ollut matkassa mukana ja harjoittelupaikka meni sivusuun... tosin jotain pahaa ettei jotain hyvääkin.. päätin viettää parin viikon "rentouttavan" loman koirien kanssa.



Jokaisen rannikolla elävän lomaan kuuluu tietysti saaristoveneily, tai veneily ylipäätään ja tietysti mekin lähdimme vesille katsomaan kuinka pinseri pärjää!











Koska isovanhemmilla ei sattunut olemaan kuin yksi ainoa pelastusliivi, hankittiin Milolle uudet ja päädyimme Rukka Safety liiveihin, jotka tuntuivat parhaimmilta turkilliselle isohkolle koiralle. Tästä postaus vielä myöhemmin!! 

Pelastusliivien päälleväännön jälkeen koirat veneeseen ja nokka kohti merta. Merrin laivassa olo oli yllättävän rentoa. Vaikutti jo aivan kuin Merri olisi elänyt koko elämänsä veneessä. Parituntinen matka sujui rattoisasti koirien nukkuessa lattialla ja aina tasaisin väliajoin Milon pitäessä lokkivahtiaan oviaukolla.

Saareen päästyämme koirat pääsivätkin nopean hihnakierroksen älkeen kirnuamaan vapaana ja Pikakiituri kirmasikin reilun tunnin verran omilla teillään aina silloin tällöin vilahtaen jossakin. Lopulta sekin malttoi rauhoittua ja päästiin Milon kanssa uimaan rantaan ja juomaan hieman kahvia.

Pari tuntia vielä uintia ja riehumista kunnes grillattiin parit makkarat ja pojat pääsivätnauttimaan kauniista päivänpaisteesta laiturilla, samalla kun itse pääsin valokuuvaamaan. Eikä punkeistakaan tarvinnut paljoa huolehtia, sillä koirat harjattiin ennen ja jälkeen veneessä olon. Lopulta Milosta löytyikin vain yksi punkki kävelemässä leualla, joka päätyi harjoittelemaan kalanväistöliikkeitä.

Jotenkin sitä aina vain rauhoittuu meri-ilmassa ja siinä rauhallisessa aaltojen käynnissä merellä. Mieli lepää siinä seesteisyydessä ja raittiissa ilmassa. Sanonnan mukaan siellä mieli lepää ja haluaa vain pysähtyä siihen hetkeen.


Päivän mellastuksen jäleen paluumatka sujui mutkattomasti poikien nukkuessa siekästi lattialla. Laituriin päästyämme sai molemmat kantaa autolle ja uni ijatkui koko automatkan kotiin. Kotonakin uni jatkui seuraavaan päivään asti.

 S oli erittäin pettynyt kuullessaan että hänet oli jätetty kotiin, joten seuraavaa matkaa suunnitellessa pitääkin muistaa että S pääsee mukaan.

Harmi vain ettei saarella ollut mitään mökinapaistakaan joten sinne ei voi niinkään omin neuvoin yöpyä, näin kunnen satu telttaa omistamaan.

Pojista kuitenkin sai taas kerran olla erittäin ylpeitä upeasta käytöksestä! Ovat ne vaan niin fiksuja vaikkei aina uskoisikaan!









Kuten eräs toinen snaonta kertoo kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Kuvien lisäily postaukseen siis oli luonnollista ja olenkin ajatellut harjoitella vielä enemmän eläinkuvausta, varsinkin hevosten.... noh aika näyttää kuinka käy.