Blogitekstisuositus

Merikarhut

Nyt kun onni ei oikein ole ollut matkassa mukana ja harjoittelupaikka meni sivusuun... tosin jotain pahaa ettei jotain hyvääkin.. päätin vie...

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Viidakon vilinää

Viikonloppuna pääsimmekin Merrin kanssa pyörähtämään Slovakialaisen ja ..... herran tuomaroitavana.

Lauantai 7.11

Jo näyttelypaikalle saapuminen oli omanlaisensa sirkus kun matkaan saapui, ekologisesti kimppakyydillä, J, S & K. S saapui lähinnä henkiseksi tueksi ja kuolaamaan katselemaan eri rotuja tulevaisuutta varten. J meni oman koiransa kanssa kehään ja vieläpä hyvin tuloksin ollen BOB Puppy, ainoana osallistujana luokassaan.

Edellisen illan harjoitteluissa ja viimehetken vinkkien panikoimana innoittamana saavuimme noin tuntia aikaisemmin omalle kehällemme. Merri oli tietysti ainoana juniorina avaamassa kehän..

Noviiseina ja aivan paniikissa astuimme kehään slovakialaisherran eteen. Ensi hämäännys tuli jo tuomarin halutessa kätellä?! Seuraava hämmennys iski tuomarin hentoisesta äänestä... eli en kuullut sanaakaan mitä hän meille sanoi... ja vielä asiaa pahensi Merrin apinakohtaus.... korvat hukassa, nenä kateissa ja keskittymiskyky.... noh... sitä ei ollut. Kaikki muu oli paljon mielenkiintoisempaa ja mukavampaa kuin kehässä olo....

Liikkuessa kehää ympäri Merri ja minä itse jo hieman rauhotuimme, kunnes loppuseisotuksessa Merri aivan vauhkoontui ja halusi selvästi pois tilanteesta...

Lopulta lähdimmekin itse raivoa puhkuen ja Merri onnellisena pois ERIn kanssa. SA ja SERT jäivät sille tielleen......

S pärjäsi Lucan ja Jimin kanssa paljon paremmin!! Jimi oli ROP ja sai vihoviimeisen CACIBinsa, ollen nykyään CIB!!! Ja Luca veikin sen sitten sen SERTin! Todella hienoa toimintaa! Vielä kun Merri ottaisi mallia.... 

Sunnuntai 8.11

Hallille lähdettiin aivan yhtä aikaisin kuin eilenkin, vaikka kekhämme alkoikin vasta puoli yhden maissa. Vielä viimehetken aikataulutarkistus ja matkaan!

Chapi oli taas kerran BOB Puppy, ainoana osallistujana luokassaan ja pääsi BIS Puppy kehään. Tällöin japanilaisrouva ei enään koirasta välittänytkään..

Merri oli jo alusta alkaen todella mallikkaasti ja itseänikään ei enään jännittänyt niinkään paljoa kuin eilen. Näyttelyhihnaostoksillekin ehdein, kun sain ensin S:ltä Jimin hihnaa kokeiltavaksi kehään ja tykästyin todella paljon. Muut pinseriseurueesta saapuivat paikalle puoli 12 ja heiltä kuulimmekin että Pinserit aloittavatkin klo. 12 ja rotikoita odotellaan kehään... Juosten kehän laidalle ja saimmekin huomata että herra Rade Vesic-Masterhof oli erittäin närkästynyt kunnei rotikkaomistajat olleet viitsineet katsoa aikatauluja puolentunnin välein ja kehä oli hänen mielestään myöhässä... Noh, kun Merrin vuoro tuli menin pojan kanssa kehään näytetylle paikalle ja tuomari sanoi että hän tahtoo parin minuutin kakkutauon... noh siinä sitten asettelin Merrin seisomaan mitä kauneimmin...

Tuomari tuli kohti, kätteli minua ja kiitti että tulin paikalle. Katsoi koiraa ja terehti sitä, alkoi laskemaan toisen puolen hampaita ja etuhampaita. Ilme muuttui todella synkäksi ja katsoi sitten minua... "this is wrong. A pinscher should not have this biting.."
Vastasin: "yes I know... he had an acci..."

- "No this is horrible... If he had one misplaced tooth it could be forgiven but three... this is absolutely ugly. This is not how a Pinscher should look like... I will not evaluate this dog. You can leave now and I will mark that you were absent or I will fail you and this dog..."

-" Ummm... what? aaaa....."

-"Just leave the ring and I'll mark you as absent. Don't ever bring this dog in the ring again. Ever.."

Eipä siinä auttanut muu kuin poistua kehästä shokissa ja itku kurkussa.. Kehän laidalla odotti meri hämmästyneitä katseita ja kysymyksiä... "Mitä tässä tapahtui?!" Kolme ihmistä lopulta katseli Merrin hampaita ja ihmettelivät mitä oikein tapahtui..

Koira vain autoon ja väsymyksen, stressin ja shokin surauksena itkien sateeseen pohtimaan mitä äsken oikein tapahtui... Koira käyttäytyi kuin ammattilainen ja antoi tuomarin sörkkiä suuta oikein kunnolla, eikä laittanut ollenkaan hanttiin.. yksi SERT takana ja koira saanut silkkaa ERIä ja nyt potkittiin kehästä....

No lopulta vein Merrin kotiin ja palasiin kannustamaan M:a ja Jäbää ryhmäkehässä, jossa he sijoittuivatkin 4. sijalle!! Todella hienoa!! Jälkikäteen sain vielä kuulla että kyseinen herra Vesic-Masterhof oli kääkissä sanonut harjoittelevalle tuomarille että tämä voi antaa kolmen hampaan puutoksen anteeksi tällä kertaa kun koira on muuten niin kaunis... ja kyseessähän oli oman kasvatin pentu.. ja tietenkin tämä oli vielä BOB... Että taisivat periaatteet herralta kadota samoin tein kun oma koira saapui kehään... Tässä meni kaikki kunnioitus tätä tuomaria kohtaan....

Ps. näyttelystä ei kovinkaan montaa kuvaa tullut... joten lisäsin muutaman kuvan viime päiviltä. 









torstai 5. marraskuuta 2015

Denial

Totuushan on se että elän "in denial"... kaiken suhteen.

En tahdo kasvaa aikuiseksi, valmistua ammattiin jota en ehkä osaakaan ja sen seurauksena aiheutan enemmän tuskaa kuin parannan sairauksia... Mitä jos en vain kykenekään löytämään oikeaa diagnoosia tai mahdollisimman tehokasta hoitoa!? Mitä jos minusta ei yksinkertaisesti olekaan tähän? Pitäisikö minun lopettaa? Yrittää kovemmin kunnes saan kaikesta 100% oikein. Miten voin ikinäkään luottaa omiin taitioihini  niin paljon että voin muiden antaa omien rakkaiden läheistensä ja ehkä sen ainoan ystävänsä hengen minun käsiini?!

Mitä jos löydänkin sen sairauden mihin kaikki oireet viittaavat? Mitä jos ehdotan siihen hoitoa, joka ei sovikaan juuri tälle rodulle? Mitä jos hoito onkin jo vanhentunut tai todettu heikoksi? Mitä jos keksinkin sairauden liian myöhään ja mitään ei ole enään tehtävissä minun heikkojen hoksottimien vuoksi?? Mitä teen sitten?

EI!! en ajattele mitään näistä? Elän tässä hetkessä ja tässä päivässä, tietenkään unohtamatta tulevia kokeita,  ja koitan selviytyä päivä kerrallaan. Niin se vain menee...

Kesällä koitin ajatella kaikkea tuleva ja mennyttä ja mitä siitä seurasikaan.... pelkkää tuskaa ja turmiota. Kaiken sen ajattelun keskellä en edes ehtinyt ajatella mitään kirjoitettavaa tänne. Alkusyksystä vielä pelkkä selviytyminen ja takaisin Eestin maalle lähteminen vei kaikki voimani.. Kun aika on itselleni sopiva jaan sen vielä tännekin..... mutta ei vielä....... ei.......
Quacking grass
Cocksfoot

Tällä hetkellä koulussa elämme mielenkiintoisia aikoja sillä opintoihimme sisällytettiin jo hieman einiinsyventäviä opintoja, kuten agronomiaa ja eriloomakasvatus, jotka yksinään vaikuttavat oikein kiinnostavilta mutta koulutuksen kannalta en ole niinkään varma miten sikojen ruokintamäärät eri elämänvaiheissa liittyvät koulutukseemme, samoin kuin lampaiden pitoaitauksien pinta-alat eri roduille..





Saas nähdä mitä syksystä tulee!