En tahdo kasvaa aikuiseksi, valmistua ammattiin jota en ehkä osaakaan ja sen seurauksena aiheutan enemmän tuskaa kuin parannan sairauksia... Mitä jos en vain kykenekään löytämään oikeaa diagnoosia tai mahdollisimman tehokasta hoitoa!? Mitä jos minusta ei yksinkertaisesti olekaan tähän? Pitäisikö minun lopettaa? Yrittää kovemmin kunnes saan kaikesta 100% oikein. Miten voin ikinäkään luottaa omiin taitioihini niin paljon että voin muiden antaa omien rakkaiden läheistensä ja ehkä sen ainoan ystävänsä hengen minun käsiini?!
Mitä jos löydänkin sen sairauden mihin kaikki oireet viittaavat? Mitä jos ehdotan siihen hoitoa, joka ei sovikaan juuri tälle rodulle? Mitä jos hoito onkin jo vanhentunut tai todettu heikoksi? Mitä jos keksinkin sairauden liian myöhään ja mitään ei ole enään tehtävissä minun heikkojen hoksottimien vuoksi?? Mitä teen sitten?
EI!! en ajattele mitään näistä? Elän tässä hetkessä ja tässä päivässä, tietenkään unohtamatta tulevia kokeita, ja koitan selviytyä päivä kerrallaan. Niin se vain menee...
Kesällä koitin ajatella kaikkea tuleva ja mennyttä ja mitä siitä seurasikaan.... pelkkää tuskaa ja turmiota. Kaiken sen ajattelun keskellä en edes ehtinyt ajatella mitään kirjoitettavaa tänne. Alkusyksystä vielä pelkkä selviytyminen ja takaisin Eestin maalle lähteminen vei kaikki voimani.. Kun aika on itselleni sopiva jaan sen vielä tännekin..... mutta ei vielä....... ei.......
 |
| Quacking grass |
 |
| Cocksfoot |
Tällä hetkellä koulussa elämme mielenkiintoisia aikoja sillä opintoihimme sisällytettiin jo hieman
Saas nähdä mitä syksystä tulee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti