Weimar osa 2, Buchenwald

Buchenwald, yksi Saksan keskitysleireistä...

Vierailimme siellä yhtenä päivänä ja tunnelma oli koko vierailun ajan melkoisen haikea, ja kammottava. Paikalle ajoi bussilla n. 15 minuuttia ja paikalle oli ilmainen sisäänpääsy. Info-rakennuksesta sai tosin ostaa kartan, maksu laitettiin oma-aloitteisesti läpinäkyvään laatikkoon.

 Pääporttien sisäänkäynnin kello oli pysähtynyt aavemaisesti vielä oikeaan aikaan.. Omat kellomme siis näyttivät kellon olevan juuri 15.15.  Pääporteista heti sisälle tultuamme näimme vainajien muistolaatan, minne yksi saksalainen lukio oli tuonut muistoseppeleen. Paikalla oli  myös kynttilöitä, joista sytytimme yhden ja vietimme itsekin pienen hiljaisen hetken kunnioittaen vainajia.

Vainkien kansalaisuuksia, seasta löytyy myös suomalaiset..

 Valitettavasti saavuimme paikalle sen verran myöhään, että ehdeimme vain yhteen, lähimpään, museoon. Tietenkin se vielä sattui olemaan krematorio. Rakennuksen edessä oli vielä kyltti, jossa pyydettiin olemaan puhumatta krematoriossa vierailun ajan, uhrien kunnioitukseksi.  Kaikki eivät valitettavasti noudattaneet pyyntöä. Krematorioon oli tuotu eri maista esim. japanista muistoesineitä ja -kirjoituksia polttouunien välissä olevaan tilaan.

 Krematoriokierroksen jälkeen kierreltiin vain ulkona, muiden museoiden mentyä kiinni. Ulkonakin oli tosin paljon nähtävää ja kuvattavaa. Aidattu alue oli itsessään yllättävän pieni ja jatkoimmekin vielä aitojen ulkopuolelle metsään katsomaan nimettömien hautoja, joissa oli "hautakivinä" vain metalliset pylväät, joihin oli kirjoitettu "vainaja 206" jne. jne.  Päätimme lähteä takaisin kun huomasimme kaamean hernerokkasumun nousevan ja taivaan pimenevän.

Pihalla ehti kuitenkin ottaa vielä kuvia matkalla pysäkille.

Hygienia instituutio

 Matkalla ohitimme mm. hygienia instituution, jossa vangeille tehtiin mitä oudoimpia ja kamalampia kokeita. Osan syynä pelkkä kidutus juutalaisuudesta ja osan pohtiessa keinoa parantaa heidät juutalaisuudesta.

 Maisemat aidoilla olivat kyllä taiteellisesti katsoen kauniit ja samalla jotenkin haikeat.

 Kuten kuvistakin jo huomaa puut olivat kaikki aivan lehdettömiä.... paitsi yksi. Senkin puun lehdet ovat kaikki kuolleet. Tämäkin kuin muistutuksena paikan kaameasta menneisyydestä.

 Vielä kun kerran myöhästyimme linja-autosta päätimme käydä katsomassa junalaituria, jolta kaikki vangit kävelivät kohti portteja, ja sieltä kohti kidutusta....

 Lopulta jäimme sumuun ja pimeyteen odottamaan seuraavaa bussia, yksin, peläten jokaista rasahdusta takanamme. Mielessä kävivät jo villisikahyökkäykset, psykopaatit ja aikamatka 1900-luvun alun Saksaan, jolloin keskitysleiri oli täydessä toiminnassa! Onneksi linja-auto tulikin jo pian ja pääsimme takaisin ehjin nahoin sivistyksen pariin Weimarin keskustaan ja nukkumaan turvallisesti lukkojen taakse. :)