Hoitajainfo

SUOLET RY järjesti meille hoitajapäivät viime keväänä. Ja postauksen kirjoittaminen julkaiseminen hieman jäi ja unohtui bittiavaruuteen.... 

Hoitajapäivillä oli tarkoituksena kertoa eläintenhoitajana toimivan työnkuvasta ja mitä kaikkea he ovat tehneet eläintenhoitajan virassa lomillaan.

Hoitajapäivät järjestettiin koululla ja aloitimme aamulla kymmenen aikaan. Tietystihän ensimmisenä oli luento kaikista päivän aiheista ja luennon jälkeen saimme siirtyä pienemmissä ryhmissä työpisteille. Luennot olivat mukavan lyhyitä ja ytimekkäitä ja niissä kerrottiinkin oikeastaan vain kaikki "tärkeä" eri aiheista, mitään hienostelematta ja pyöristelemättä.

Luennon jälkeen pidimme pienen kahvitauon keksien kanssa, minkä jälkeen meidät jaettiin ajan säästämiseksi "jako viiteen" meiningillä pienempiin ryhmiin. Tästä siirryimme jokainen oman ryhmämme kanssa eri pisteille.

Oma ryhmäni aloitti kanyloinnista ja tippojen valmistelusta. Luonnollisesti aloitimme hanskojen pukemisella.. Niinkin simppeliltä vaikuttava asia olikin yllättävän haastavaa!

Saimme kokeilla kanyylin laittoa dummyn tassulla. ja muutama suolaliuos pussi piti valmistella tiputukseen.

Seuraavaksi siirryimme välineiden ihmeelliseen maailmaan. Välineitä saimme itse tutkiskella ja jopa laittaa settejä valmiiksi "steriloitaviksi" ja koska kaikilla klinikoilla ei ole vielä pussinsulkija laitteita, meille näytettiin myös oikea teippaustapa. Tietystihän näitä sai myös harjoitella itse!

Oikeaa pito-otetta saimme harjoitella koiralla ja kissalla. Tosin molemmat olivat niin ystävällisiä ettei oikeastaan mitään pito-otteita olisi tarvittukaan. Lopulta lemmikit saivatkin vain rapsutuksia, mutta taktiikkaa tuli harjoiteltua.

Tähän väliin pidimmekin ruokatauon ja meille olikin tilattu pizzaa! Ruokatauon jälkeen jatkoimme vielä loputkin pisteet läpi.

Veri-pisteellä meille kerrottiin hevosklinikan avustajan töistä ja veri- ja ulostenäytteiden tutkimisesta ja otosta. Samalla kerrottin myös nivelpistoksista ja saimmekin kokeilla toisillamme "pistokohdan puhdistamista" ja lopullista sitomista. Tällä pisteellä käsittelimme myös erilaisia veriputkia ja saimme kokeilla vakuumituubin kasausta.

Viimeinen pisteemme olikin röntgen piste. Kävimme läpi erilaisia röntgen asentoja milloin mihinkin tilanteeseen ja mallikoiralla näytettiin itse asentoja ja metodeja miten saadaan mahdollisimman tarkat ja tehokkaat kuvat ilman eläimen ja itsensä liiallista säteilytystä. Kävimme läpi niitä huonoja kuvia ja miksi ne ovat huonoja ja vielä niitä hyviä kuvia vistrakivistä tiineystarkastuksiin. Yhdestä kuvasta saimme jopa laskea pennut! Ei se nyt ihan niin helppoa ollut, mitä on aiemmin kuvitellut..

Viidakon vilinää

Viikonloppuna pääsimmekin Merrin kanssa pyörähtämään Slovakialaisen ja ..... herran tuomaroitavana.

Lauantai 7.11

Jo näyttelypaikalle saapuminen oli omanlaisensa sirkus kun matkaan saapui, ekologisesti kimppakyydillä, J, S & K. S saapui lähinnä henkiseksi tueksi ja kuolaamaan katselemaan eri rotuja tulevaisuutta varten. J meni oman koiransa kanssa kehään ja vieläpä hyvin tuloksin ollen BOB Puppy, ainoana osallistujana luokassaan.

Edellisen illan harjoitteluissa ja viimehetken vinkkien panikoimana innoittamana saavuimme noin tuntia aikaisemmin omalle kehällemme. Merri oli tietysti ainoana juniorina avaamassa kehän..

Noviiseina ja aivan paniikissa astuimme kehään slovakialaisherran eteen. Ensi hämäännys tuli jo tuomarin halutessa kätellä?! Seuraava hämmennys iski tuomarin hentoisesta äänestä... eli en kuullut sanaakaan mitä hän meille sanoi... ja vielä asiaa pahensi Merrin apinakohtaus.... korvat hukassa, nenä kateissa ja keskittymiskyky.... noh... sitä ei ollut. Kaikki muu oli paljon mielenkiintoisempaa ja mukavampaa kuin kehässä olo....

Liikkuessa kehää ympäri Merri ja minä itse jo hieman rauhotuimme, kunnes loppuseisotuksessa Merri aivan vauhkoontui ja halusi selvästi pois tilanteesta...

Lopulta lähdimmekin itse raivoa puhkuen ja Merri onnellisena pois ERIn kanssa. SA ja SERT jäivät sille tielleen......

S pärjäsi Lucan ja Jimin kanssa paljon paremmin!! Jimi oli ROP ja sai vihoviimeisen CACIBinsa, ollen nykyään CIB!!! Ja Luca veikin sen sitten sen SERTin! Todella hienoa toimintaa! Vielä kun Merri ottaisi mallia.... 

Sunnuntai 8.11

Hallille lähdettiin aivan yhtä aikaisin kuin eilenkin, vaikka kekhämme alkoikin vasta puoli yhden maissa. Vielä viimehetken aikataulutarkistus ja matkaan!

Chapi oli taas kerran BOB Puppy, ainoana osallistujana luokassaan ja pääsi BIS Puppy kehään. Tällöin japanilaisrouva ei enään koirasta välittänytkään..

Merri oli jo alusta alkaen todella mallikkaasti ja itseänikään ei enään jännittänyt niinkään paljoa kuin eilen. Näyttelyhihnaostoksillekin ehdein, kun sain ensin S:ltä Jimin hihnaa kokeiltavaksi kehään ja tykästyin todella paljon. Muut pinseriseurueesta saapuivat paikalle puoli 12 ja heiltä kuulimmekin että Pinserit aloittavatkin klo. 12 ja rotikoita odotellaan kehään... Juosten kehän laidalle ja saimmekin huomata että herra Rade Vesic-Masterhof oli erittäin närkästynyt kunnei rotikkaomistajat olleet viitsineet katsoa aikatauluja puolentunnin välein ja kehä oli hänen mielestään myöhässä... Noh, kun Merrin vuoro tuli menin pojan kanssa kehään näytetylle paikalle ja tuomari sanoi että hän tahtoo parin minuutin kakkutauon... noh siinä sitten asettelin Merrin seisomaan mitä kauneimmin...

Tuomari tuli kohti, kätteli minua ja kiitti että tulin paikalle. Katsoi koiraa ja terehti sitä, alkoi laskemaan toisen puolen hampaita ja etuhampaita. Ilme muuttui todella synkäksi ja katsoi sitten minua... "this is wrong. A pinscher should not have this biting.."
Vastasin: "yes I know... he had an acci..."

- "No this is horrible... If he had one misplaced tooth it could be forgiven but three... this is absolutely ugly. This is not how a Pinscher should look like... I will not evaluate this dog. You can leave now and I will mark that you were absent or I will fail you and this dog..."

-" Ummm... what? aaaa....."

-"Just leave the ring and I'll mark you as absent. Don't ever bring this dog in the ring again. Ever.."

Eipä siinä auttanut muu kuin poistua kehästä shokissa ja itku kurkussa.. Kehän laidalla odotti meri hämmästyneitä katseita ja kysymyksiä... "Mitä tässä tapahtui?!" Kolme ihmistä lopulta katseli Merrin hampaita ja ihmettelivät mitä oikein tapahtui..

Koira vain autoon ja väsymyksen, stressin ja shokin surauksena itkien sateeseen pohtimaan mitä äsken oikein tapahtui... Koira käyttäytyi kuin ammattilainen ja antoi tuomarin sörkkiä suuta oikein kunnolla, eikä laittanut ollenkaan hanttiin.. yksi SERT takana ja koira saanut silkkaa ERIä ja nyt potkittiin kehästä....

No lopulta vein Merrin kotiin ja palasiin kannustamaan M:a ja Jäbää ryhmäkehässä, jossa he sijoittuivatkin 4. sijalle!! Todella hienoa!! Jälkikäteen sain vielä kuulla että kyseinen herra Vesic-Masterhof oli kääkissä sanonut harjoittelevalle tuomarille että tämä voi antaa kolmen hampaan puutoksen anteeksi tällä kertaa kun koira on muuten niin kaunis... ja kyseessähän oli oman kasvatin pentu.. ja tietenkin tämä oli vielä BOB... Että taisivat periaatteet herralta kadota samoin tein kun oma koira saapui kehään... Tässä meni kaikki kunnioitus tätä tuomaria kohtaan....

Ps. näyttelystä ei kovinkaan montaa kuvaa tullut... joten lisäsin muutaman kuvan viime päiviltä. 

Denial

Totuushan on se että elän "in denial"... kaiken suhteen.

En tahdo kasvaa aikuiseksi, valmistua ammattiin jota en ehkä osaakaan ja sen seurauksena aiheutan enemmän tuskaa kuin parannan sairauksia... Mitä jos en vain kykenekään löytämään oikeaa diagnoosia tai mahdollisimman tehokasta hoitoa!? Mitä jos minusta ei yksinkertaisesti olekaan tähän? Pitäisikö minun lopettaa? Yrittää kovemmin kunnes saan kaikesta 100% oikein. Miten voin ikinäkään luottaa omiin taitioihini  niin paljon että voin muiden antaa omien rakkaiden läheistensä ja ehkä sen ainoan ystävänsä hengen minun käsiini?!

Mitä jos löydänkin sen sairauden mihin kaikki oireet viittaavat? Mitä jos ehdotan siihen hoitoa, joka ei sovikaan juuri tälle rodulle? Mitä jos hoito onkin jo vanhentunut tai todettu heikoksi? Mitä jos keksinkin sairauden liian myöhään ja mitään ei ole enään tehtävissä minun heikkojen hoksottimien vuoksi?? Mitä teen sitten?

EI!! en ajattele mitään näistä? Elän tässä hetkessä ja tässä päivässä, tietenkään unohtamatta tulevia kokeita,  ja koitan selviytyä päivä kerrallaan. Niin se vain menee...

Kesällä koitin ajatella kaikkea tuleva ja mennyttä ja mitä siitä seurasikaan.... pelkkää tuskaa ja turmiota. Kaiken sen ajattelun keskellä en edes ehtinyt ajatella mitään kirjoitettavaa tänne. Alkusyksystä vielä pelkkä selviytyminen ja takaisin Eestin maalle lähteminen vei kaikki voimani.. Kun aika on itselleni sopiva jaan sen vielä tännekin..... mutta ei vielä....... ei.......

Quacking grass

Cocksfoot

Tällä hetkellä koulussa elämme mielenkiintoisia aikoja sillä opintoihimme sisällytettiin jo hieman einiinsyventäviä opintoja, kuten agronomiaa ja eriloomakasvatus, jotka yksinään vaikuttavat oikein kiinnostavilta mutta koulutuksen kannalta en ole niinkään varma miten sikojen ruokintamäärät eri elämänvaiheissa liittyvät koulutukseemme, samoin kuin lampaiden pitoaitauksien pinta-alat eri roduille..

Saas nähdä mitä syksystä tulee!

Rukka Pro Dog treeniliivi

Sainkin ihanan yllätyksen K:lta! Paketissa oli kauan katselemani treeniliivi!! Rukka Pro Dog! Ja Milolle vielä ahmimisenestokuppi, joka tuntuu ärsyttävän poikaa enemmän kuin mikään! :D

 Aluksi Takki ei näytä mitenkää kummoiselta, taikka hätkähdyttävältä, mutta hetken tutkailtuani ja hiplailtuani innostuin vain entistä enemmän kaikista taskuista ja lenkeistä mitä liivistä löytyy!

 Edessä on ylhäällä vetoketjullinen tilava povitasku vaikka kännykälle. Taskun yläpuolella on lenkki pikkuiselle narupallolle tai dummylle, mistä se on todella helppo antaa palkaksi koiralle.

Toisella puolella on valtava tasku, hihnalenkin alapuolella, mihin pitemmän hihnan voi sujauttaa, ettei se juostessa osu naamaan. Hihnalenkki on tarranauhaa ja helposti säädeltävissä erilaisille hihnoille. Siinä on myös heijastin koko pituudelta, samoin kuin molemmissa reunoissa ja itse logo on myös heijastinmateriaalia.

Sisätaskut

Sisäpuolella on suuremmat taskut, joiden kautta pääsee etupuolella oleviin vetoketjutaskuihin, missä on irrotettavat sisätaskut. Sisätaskut ovat myöskin tarranauhalla kiinnitettävät, jolloin namit saa taskussa vaikka jääkaappiin tai pesuun. Itse sain näihin suuriin sisätaskuihin vielä kakkapusseja piiloon, eikä tarvitse murehtia että ne sieltä lentelisivät tuulen mukana minne sattuu.

Liivin takana on yksi suuri patukkatasku, mihin on vetoketjut molemmin puolin, ja vetoketjujen ollessa auki, ei patukka vauhdissakaan lennä taskusta!

Takana on vielä suurempi lenkki narupallolle, mistä se on helppo repäistä irti palkaksi, eikä se ole patukkataskun tiellä.

Takana on vielä heijastimet sekä ylhäällä, että alhaalla ja suurehko logo on taaskin heijastinmateriaalia. Pimeässä treenaillessa, ei siis tarvitse huolehtia!

Kun sain vihdoinkin liivin varusteltua, omaksi hämmästyksekseni siihen jäi vielä vaikk akuinka paljon tilaa!!

Liivissä on vielä molemmissa reunoissa pienet lenkit, joihin saa vaikka vielä erillisen namipussin kiinni, tai omassa tapauksessani aina hukassa ja väärässä paikassa olevan naksuttimen! Näin se kulkee aina mukana ja on käden ulottuvilla kun sitä tarvitsee!

 Itselleni koko M oli hieman väljä näin kesällä, mutta talvella mahtuu alle vielä paksuskin talvitakki. Liivi oli kevyt, eikä agilityrataa juostessa tullut hiki, vaikka liivi onkin musta. Materiaali oli hyvin hengittävää ja mukavan tuntuinen päällä. Liivi tuntui kestävältä ja hyvälaatuiselta.

Liivi oli vaihtoehdoista halvin, Hurtan agility- ja TOKO- liivin kaltainen. Berran liivikään ei paljoa eroa tästä kyseisestä mallista.

Suosittelen liiviä! Omat kokemukseni ovat olleet ainoastaan positiiviset!

Kesäruuhkaa

Kesä tuntui tulevan ja menevän samalla sekunnilla.. loppukokeet, Suomeen paluu koko kesäksi, harjoittelu ja työt vain veivät kaiken aikani, enkä ehtinyt tekemään yhtään mitään muuta!

Joten päätinkin viettää vapaapäiväni sateista huolimatta juoksuttamalla poikia metsän siimeksessä ja kuvailemalla takapihaa.

Takapihan antimia;

Merripoikapa päättikin purkaa agressionsa sitten silmälasikotelooni..

Onneksi sain koululta ottaa vanhoja fysiologian kirjoja, vuosilta 1865 ja 1932. Silmälasikotelo sai sitten uudet kuoret aiheella bird's respiratory system.

Aluksi poistin kotelon vanhan rikkinäisen päällikankaan, joka ei ollut edes kiinnitetty kuin pienellä liimaläntillä kahdesta kohtaa...  Eli helppo homma! Apuna käytin vielä omaa askartelupuukkoani sarana-kohdassa.

Sitten ei muuta kuin repimään vanhasta kirjasta sivuja sopivan kokoisiksi paloiksi ja liimailemaan niitä kiinni. Liimana käytin Decou-Page liimalakkaa, mikä osoittautui oikein mainioksi tähän hommaan! Eli ensin pohjalle kerros liimalakkaa, paperinpala päälle ja uusi kerros siihen. Kun Olin saanut vuorattua koko kotelon, laitoin vielä yhden yhtenäisen kerroksen liimalakkaa koko helahoidon päälle.

Ja lopputulosjan on oikein miellyttävä! Melkeinpä parempi kuin alkuperäinen!

Alpakkatila

Alpakkatila oli excursiomme toinen etappi.

Tosin itse matka tilalle oli jo kokemus itsessään! Tällä kertaa emme eksyneet, mutta maasto vaihteli todella paljon todella nopeasti asvaltti tiestä soralle ja mutaan.

Kun vihdoin pääsimme alpakkatilalle, meitä odotti paikan päällä parisen kymmentä alpakkaa ja monta erittäin hauskan näköistä lehmää.

Alpakoita tilalla oli 17,  yhdeksässä eri värissä. Kaksi jalostusurosta olivat ensimmäiset "nähtävyytemme", joiden takana näkyi aikuisten naaraiden lauma. Meille kerrottiin kunkin alpakan paikka laumassa; oli vartija, lastenhoitaja ja tietysti se kaikista kaunein johtajatar.

Pääaiheena oli kuitenkin alpakoiden jalostus, se kuinka vaikeata niitä on kuljettaa Perusta Saksan kautta, ja miten parittelu oikein tapahtuu.

Perusta tuodessa kaikki alpakat tekevät välipysähdyksen Saksassa, missä vietetään karanteeni ja perus tarkistuksia ennen matkan jatkumista. Tämän tilan alpakat olivat viettäneet Saksassa kuukauden ajan. Matkantekoa hankaloitti vielä alpakoiden heikko stressinsietokyky. Alpakka saattaa kuolla stressiin mikäli sen elämässä sattuu useita äkillisiä muutoksia, kuten ruoan vaihto kertaheitolla.

Mitä paritteluun tulee niin on se monimutkaista sosiaalisine lakeineen ja kestoakin on huimat pari tuntia korkeimmillaan. Itse tiineys voi kestää jopa vuoden, sillä alpakka kykenee pysäyttämään raskauden, mikäli olot eivät ole suotuisat poikaselle. Synnytyksestä meille kerrottiin sen verran että se tapahtuu aina aurinkoisena kevätaamuna noin kello kuuden aikaan.

Villaa alpakka tuottaa sellaiset 4 kiloa vuodessa ja parhaimmat villantuottajat jopa 6 kiloa! Alpakat keritään kerran vuodessa, toisin kuin lampaat, ja villasta puuttuu luontainen rasva toisin kuin lampaan villassa. Villan hinta vaihtelee värin ja trendien mukaan, samoin kuin itse alpakoidenkin hinta. Perus alpakka maksaa sellaiset 6500 euroa ja tietysti värivirheelliset hieman vähemmän.

Alpakoiden jalat ovat eriskummalliset, sillä niissä on sorkkien lisäksi vielä kynnet.

Alkuun sitä ajatteli että alpakkahan olisi ihan mukava lemmikki, mutta lopulta sitä tulikin aivan toisiin ajatuksiin, kun kerran alpakoiden anatomiakin eroaa toisista eläimistä hurjasti.

Küre Mõisa

Tällä viikolla IVSA Estonia järjesti meille excursion viron yhdelle suurimmista maitotiloista, yli tuhatpäisen Küre Mõisan maitofarmille, missä lypsylehmiä oli noin 650 ja loput olivat nuoria mollikoita ja vasikoita. Pääsimme myös tutustumaan toiseen Viron kahdesta alpakkafarmista.

Katsokaa nyt tätä naamaa!

Matkaan lähdimme jo aamulla koulun pihalta ja ensimmäisenä kohteena olikin Küre Mõisa. Muutaman mutkan kautta pääsimme kuitenkin perille ja saimme huomata että tila onkin suomalaisessa omistuksessa. Oppaanamme toimi tilan omistaja, veljensä kanssa ja lopulta matkaan tuli vielä Sven, maatilan yleismies. Sven puhuikin meille yllättävän hyvää englantia ja kertoi mielellään koko kierroksen aikana mitä ympärillämme oikein tapahtuu.. aina kun jaksoi kuunnella niin maan suloisimpien vasikoiden ympäröimänä.

Kierroksen me aloitimme varastotilasta, jossa saimme todistaa pikkupeippojen valtataistelua. Mikä käytiin aivan vieressämme ja muutaman kerran saimme jopa varoa päitämme lentoesityksien tullessa hieman liian lähelle... Antti, paikan omistaja kertoi meille miten he ovat ylipäätään päätyneet Viroon maitokarjan tuotantoon ja Leninin aikaisen navetan historiasta ja minkälaisia vaikeuksia he ovat kohdanneet viljellessään maissia, ohraa, rehua ja viljaa maidontuotannon ohella. Tarinoita riitti niin koirien käytöstä metsästyksessä, villisioista ja karhuistakin. Tietysti Leninin aikaiset Siperiaan lähetykset ja Inkerit olivat puheenaiheena myöskin. Olihan heillä jopa Leninin patsas varastossa.

Jatkoimme matkaamme vanhan perunakellarin läpi..

Lypsylehmät.

Tina Turner?

Seuraavana kohteenamme olikin lypsyaitta, jossa kaikki toimi vielä "käsipelillä" ilman robottia. Hygienia puolin täällä toimittiin osittain jopa paremmin kuin suomen maitotiloilla! Ja vielä ekologisesti vettä kierrättämällä jäähdyttimistä lehmien juomavedeksi. Säiliöauto käy tällä tilalla kerran päivässä hakemassa maidon, kun taas Suomessa säiliöauto käy usein vain joka toinen päivä.


Maitosäiliöiltä siirryimme katsomaan nuoria lehmiä ja samassa tilassa olikin jo siemennystä odottavia tai siemennyksen jälkeisessä tarkkailussa olevia lehmiä. Saimme myös tietää että Virossa toimii tällä hetkellä tasan yksi yritys, jonka kautta voi hakea eri sonnien "siemennysmateriaalia". Viereisessä huoneessa tai oikeastaan navetan osassa oli todella nuoria vasikoita, jotka oli juuri vieroitettu, 90 vuorokauden ikäisinä, maidosta ja samalla vastasyntyneiden tarkkailuosio.

Navetan kolmannessa osassa olikin tiineiden lehmien poikimisosasto, missä oli samalla hieman nuorempia lehmiä. Tiineitä ja pian poikivia lehmiä oli kymmenkunta, joista yhdellä jo limat valuivat.. Mahtaakohan ensi yönä syntyä uusi vasikka? Tässä vaiheessa tilan oma eläinlääkärikin saapui seurueeseen.. Tilan omalla eläinlääkärin työrytmi on kuusi päivää työtä ja kaksi vapaata.. tosin eläinlääkäri on aina päivystävänä, mikäli sattuu hätätapaus. Hätätapauksia ja muutoinkin näin suuren lauman tarkkailuun oli kehitetty tilalla valvontajärjestelmä, minkä kautta omistajat pystyivät valvomaan lehmiään jopa kotoa käsin.

Seuraavana suuntasimme Piilu pubiin syömään ja saimmepa vielä tilan omistajat seuraksemme!