Madeleine

Nyt kun on ollut hiljainen puolitoistaviikkonen, niin päätinkin aloittaa lauma-esittelyn: saanko siis esitellä Micka, "Piippu", Tytsyn!

 Piippu tuli minulle 4-vuotiaana, vuonna 2005, hyvin arkana koirana. Tuttumme omisti Mickan ensin chihuahua ja saksanpaimenkoiranarttujen kanssa. Pentuna Mickan kimppuun oli hyökännyt suurikokoeinen koira, jonka jälkeen Micka on ollut arka ja hvin epäluuloinen kaikkia vieraita niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan. Asiaa pahensi vielä saksanpaimenkoira pentu, joka huomasi voivansa kiusata ja alistaa Mickaa.

Olin aina ihaillut Piipun luonnetta, miten energinen ja iloinen se oli kun sai viettää aikaa omistajansa kanssa ja miten Micka nautti saadessaan totella käskyjä ja miellyttäessään omistajaansa. Olin aivan innoissani ja meinasin alkaa hyppiä onnesta kun tuttumme kysyi haluaisimmeko ottaa Mickan.

 Kun Micka tuli meille, no miten sen nyt sanoisi nätisti, Micka oli ruma kuin mikä... Turkki oli lyhyt kuin schipperkellä ja koko päivä juostiin pöytien ja tuolien alla. Tosin tuo "rumuus" johtui siitä että turkki ei ollut päässyt kasvamaan kaikenaikaisen alistamisen vuoksi. Tuo neljävuotias koiraneito muistutti aivan pentua, niin olemuksen ja ulkonäkönsä vuoksi. Voiko sitä nyt vaikeammin selittää, ettei se ollut ruma, mutta kuitenkin oli......... 

Turkki kasvoi parissa viikossa oikeaksi leijonanharjaksi! Sellaisena se onkin pysynyt. Ja arkuus katosi aivan kokonaan. Tosin suurten koirien pelko ei ikinä kadonnut, mutta sitä on saatu pienennettyä. 

Micka on aina ollut erittäin viisas koira. Uusien käskyjen oppiminen ja omaksuminen on aina ollut helppoa ja liikunta komentoihin yhdistettynä on mitä ihaninta! Micka onkin vanha agility-koira.. tosin harrastus jouduttiin lopettamaan patellaluksaation vuoksi, ja sen jälkeen superaktiiviselle koiralle onkin ollut vaikea kehittää miellekästä, tarpeeksi muttei liikaa rasittavaa liikuntaa, sillä mikäli nivelen ympärillä olevia lihaksia ei pidettäisi hyvässä kunnossa, menisi polvi sijoiltaan jo normaalissa kävelyssä. Näin onkin käynyt muutaman kerran ja itsekin olen polvilumpion laittanut paikoilleen muutamaan kertaan. Metsälenkit tosin toimivat oikein hyvin tähän tarkoitukseen.

Vaikka Micka onin jo iäkäs, on sielu edelleenkin kuin pienellä pennulla; leikkisä, iloinen, oppivainen, ja vähään tyytyväinen.

Siinä ensimmisessä on vain jotain taikaa, mikä tekee siitä täydellisen...